perjantai 5. helmikuuta 2010

Alustavaa tietoa

Päätin sitten alkaa blogittamaan, jos Volvon kanssa riittäisi enemmän asiaa kuin Mazdan. Elikkä siis tä ja kuka mitä hä.

Olen tälläinen kolmikymppinen äijänretale, joka työn vuoksi matkustelee kahden paikkakunnan väliä. Joten autohommat on väkiselläkin päivittäin mielen päällä. Aiemmin olen pitänyt lähinnä omia blogejani, joiden ikä on ollu yleensä n. 1-2 kk:tta. Viimeisimpänä pidin Mazda -blogiani, joka kaatui lähinnä siihen ettei Mazdassa juurikaan ole blogitettavaa. Joten silloin harvoinkin kun sitä olisi ollut, niin se unohtui.

Toissapäivänä 3.2.2010 tein kaupat vuosimallin -02 Volvo V70 D5:stä, jäljempänä vähän paremmin speksejä. Mazda 6 pistettiin vaihdossa. Autoahan en muuten olisi vaihtanut, mutta perheenlisäys ja ennestään olemassa olevat lemmikit vaativat jo farmarin käyttöä. Miksi sitten päädyin Volvoon? No, tämä on neljäs Volvo jonka omistan, joten voinen kutsua itseäni jossakin määrin Volvomieheksi. Vaikka edellinen -00 V70 (mk2) jätti hieman huonon maun Volvoista jatkuvine korjauksineen, niin koitetaan nyt vielä kertaalleen. Aiemmista menopeleistä myös lisää jäljempänä. Uutta pirssiä en vielä ole alle saanut, vaati pientä laittoa ennen luovutusta. Tälle päivälle sitä lupailtiin, toivottavasti lupaus pitää. Meinaan on tässä jo pari yötä nukuttu hieman kehnosti. Polttelee, polttelee...



Uusin tulokas, Volvo V70 D5 Premium, vm -02

Moottori: D5, 163hv
Vaihteisto: 5-vaihteinen automaatti
Varustelu: Premium
Lisävarusteet: Sähkösäätöinen kuljettajan istuin, kokonahkasisustus, kellokäyttöinen lisälämmitin, DSTC-ajonvakautus
Ostettu: 3.2.2010
Ajettu: 187tkm (3.2.2010)

Katso myös Vanhat rassit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti