maanantai 19. heinäkuuta 2010

Moottorikannake vaihdettu

Soittelin sitten alueen kaikki varaosaliikkeet läpi. Yhdestäkään ei tuota moottorin yläkannakkeen puslaa saanut sellaisenaan, vaan kaikissa siihen oli paketoitu koko setti. Aikani varaosaliikkeitä soitellessa kyllästyin saamaan vastauksen, "ei oo hyllyssä, tilataanko?". Soitin sitten Wetterille, josta kyseinen osa löytyi ja mikä parasta, vielä halvimpaan hintaan. Tosin hinnaksi tuli 78 €, joten ei voi halvasta puhua.
Yllättäen osan vaihdon jopa huomasi ajossa, moottorin käyttäytyminen rauhoittui ihmeesti. Joten ehkä se tosiaan oli hintansa väärti. Niin ja osa ei muuten ollut enää saman mallinen, vaan hieman erikoisesti neliskanttinen. Vanha osahan oli pyöreä ja pusla oli tosiaan täysin entinen, ollen kolmesta kohti poikki.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

... ja lisää huoltoa vaatii


Tosin tällä kertaa omatoimisena. Jonkin aikaa jo epäillyt että jokin moottorintuen pusla vois olla viallinen, koska auto täryyttänyt epämääräisesti tyhjäkäynnilläkin paikallaan. Eilen sain sitten sen verran aikaiseksi, että vilkaisin ylätuen puslan. Ja kas, poikkihan se oli, kuten oheisesta kuvasta näkyy.
Käsittääkseni kyseistä puslaa saa nykyään siniselta tiskiltäkin parilla kympillä. Aiemmin vissii pitänyt ostaa koko "kehikkö" hintaan 50-85 €. Joten huomenissa käyn varmaan puslan keikkaamassa ja alan sen vaihteleen, saas nähä miten äijän käy.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Huollossa käyty

Vollen mittariin tärähti 200tkm ja tilailin autolla huollon. Tein vertailua eri huoltamoiden kesken. Mukana oli sininen tiski ja kolme huoltamoketjun huoltamoa. Näistä sininen antoi kalleimman hinta-arvion. Autofitin (Ylivieskan autokorjaamo) hinta-arvio oli seuraavaksi halvempaakin sen verran matalampi että päätin teettää huollon siellä. Lisäksi ihmetytti Volvon ilmoitus ettei jarrunesteiden vaihto kuulu mihinkään huoltoväliin, mutta suositellaan 4 vuoden välein vaihdettavaksi? Tätä kuitenkin muissa huolloissa kysyttiin, että onko milloin vaihdettu kun vaihto 40tkm / 2vuoden välein. Taisipa samat ohjeet löytyä Volvon huolto-ohjelmastakin (Vadis). Lieneekö sitten tullut jokin muutos ohjelmaan jarrunesteen vaihdon suhteen.

No, auto meni huoltoon ja löytyihän sieltä ylimääräistäkin. Eli takajarrupalat oli loppu ja kerroin samalla niiden välillä jumineen, joten tarkistivat senkin syyn samalla. Myös pakoputkelta oli joku pultti irronnut liitoksesta ja falskasi, tätä kyllä osasin epäilläkin. Lisäksi vaihdettin ilmansuodatin, vaikkei se ohjelmaan kuulunutkaan, oli vain erittäin likainen. Moottorista ajoittain kuuluva "laahaus" paikannettiin ilmastoinnin kompressorille, jokin kompressorin kytkimen laakeri laahaa. Tuota ei kuitenkaan nyt lähdetty korjaamaan, mutta aikoivat selvitellä josko kyseistä kytkintä saisi erillisenä osana.

Lisäkorjauksista huolimatta hinta jäi matalammaksi kuin sinisen tiskin arvio, joten täytyy olla tyytyväinen. Osista, yms... lisää korjaukset-sivulla.